5
HEL
12.30
T13/T12 (2008-2011), T13 Karsinta Liiga Pohjoiseen

SJK-j - Kiilat   3 - 0

WallSport-Areena TN A

Seurahistoriaa metsästämässä!

D-tytöt matkustavat tulevana lauantaina Seinäjoelle, jossa upealla WallSport-Areenalla vastaan astelee SJK-j. Odotettavissa on kova kamppailu Liiga Pohjoisen sarjapaikasta kaudelle 2022. Voitolla D-tytöt varmistavat seurahistorian ensimmäisen sarjapaikan Liiga Pohjoisessa.

Oman joukkueen odotukset

"Talvikausi on edennyt aikalailla suunnitelmien mukaisesti ja talviliigan sekä aiempien karsintapelien kautta olemme saaneet tärkeää pelituntumaa myös jalkapalloon. Pelituntuman paranemisen myötä joukkueen pelaaminen on kehittynyt ja monipuolistunut ja harjoituksissa harjoitelluita asioita on saatu tuotua onnistuneesti myös peleihin.

Karsintapelit Liiga Pohjoiseen ovat edenneet nousujohteisesti. Joulukuussa kohdattiin Kokkolan joukkueet KPV ja GBK YJ, joita vastaan hyvien esitysten jälkeen jouduimme tyytymään tappioihin. Kauden ensimmäiselle pitkälle pelireissulle Norrvallaan lähdettiin kuitenkin päättäväisinä sekä hyvin valmistautuneina ja sieltä onnistuttiinkin kaivamaan loistavan peliesityksen jälkeen kolme pistettä ja jatkokarsintapaikka vaikeista olosuhteista huolimatta.

Joukkuetta on alkuvuoden aikana kiusanneet pienet vaivat, mutta viime viikkojen harjoittelun perusteella kentälle astelee varmasti nälkäinen ja yllätysvalmis joukkue täynnä intoa ja taitoa! Joukkueen sisällä on aistittavissa pientä jännitystä, kun vastassa on niinkin ison seuran joukkue kuin SJK-j. Liiga Pohjoisen karsintapeleistä on saatu kovia pelejä talvikaudelle kuten toiveena olikin ja on todella hienoa päästä haastamaan isompia seuroja ja katsoa mihin saakka rahkeet riittää!" Summaa joukkueen valmentaja Joni Toivonen.

Pelaajat odottavat peliä rennosti jännittäen

Joukkueen pelaajat Julia Hyvärinen ja Veera Leskelä kertovat odottavansa kovaa ja tiukkaa kamppailua Liigapaikasta, jossa joutuu varmasti juoksemaan ja työskentelemään paljon alusta loppuun voittoa tavoitellessaan. Samalla tytöt toivovat kaikinpuolin reilua ja rehtiä peliä.

"Ei olla aiemmin pelattu vastakkain ja tiedossa on, että vastustaja on Suomen suurimpia seuroja, mutta on mukava lähteä kokeilemaan mihin me joukkueena pystytään", kertoo Veera. "Odottavaisin ja hyvin fiiliksin kohti lauantaita", täydentää Julia joukkuekaveriaan.

Tytöt kertovat valmistautuvansa tulevaan koitokseen kuten mihin tahansa otteluun. "Huolellinen harjoittelu perjantain valmistavissa harjoituksissa sekä venyttelyt ennen nukkumaanmenoa, hyvät yöunet, hyvä aamupala..." tytöt luettelee yhteen ääneen. "Ja lataan puhelimen!" jatkaa Julia kaikkia naurattaen.

Pienen mietinnän jälkeen tytöiltä löytyi myös koppimusaa mikäli Seinäjoen reissu päättyy voittoisasti. "Riippuu siitä ottaako Joni kajarin mukaan, mutta esim Voitolla yöhön ja kaikkia biisejä mitä Jonin tylsältä listalta löytyy..." nauravat tytöt toisiaan täydentäen.

Ennakkoarvio vastustajasta:

"Aiempia kohtaamisia ei ole ja videomateriaalikin on todella vähissä, mutta viime syksynä SJK-j voitti Lohtajan syysturnauksen, jossa me sijoituimme kolmansiksi. He olivat lähellä myös voittaa oman karsintalohkonsa ja tiukkojen vaiheiden jälkeen toiseksi tulleina ovat varmasti sisuuntuneina tulossa tähän kamppailuun. SJK-j pelaa monipuolista, fyysistä ja taitavaa jalkapalloa, johon meidän pitää pystyä vastaamaan. Vastustaja on varmasti fyysisyydellään meille iso haaste, mutta tytöt ovat monta kertaa näyttäneet ettei pelkästään koko ole ratkaiseva asia jalkapallossa. Omalla taitavalla pelillä pyritään sekoittamaan SJK-j:n pelaaminen ja siihen on erittäin hyvät mahdollisuudet" uskoo Toivonen.

Mistä pelataan ja mitä seuraavaksi?

Lauantain ottelun voittaja etenee suoraan Liiga Pohjoiseen kaudelle 2022 ja häviäjä pelaa toisen jatkokarsinta-ottelun KPV-WFA/VIFK YJ otteluparin häviäjää vastaan.

Katso ottelu suorana seuran YouTube-kanavalta!

Lauantain ottelu striimataan seuran YouTube-kanavalle: https://www.youtube.com/channel/UCN5ufT01y5WTPgqNC...

Hyppää mukaan ja kannusta tytöt historialliseen voittoon!

#sininensydän #siniselläsydämellä


Tilastot
SJK-j

3 - 0

(1-0)
29'MaaliJaakkola Olivia
36'MaaliVainio Pinja
56'MaaliJaakkola Olivia

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Haapajärven Kiilat Ry

PL 50

85801 Haapajärvi

puh. 040 5524444

haapajarvenkiilat@gmail.com