Lauantainen pelireissu Kalajoelle muutti hieman muotoaan, kun toinen päivän vastustajista joutui jättäytymään sairasteluaallon takia pois päivän peleistä. Kaksi peliä päästiin kuitenkin lauantainakin pelaamaan. Ensimmäisessä pelissä sininen joukkue kohtasi jo toisen kerran Talviliigan aikana Toholammin Urheiljoiden joukkueen. Sekä pelinkuva että lopputulos olivat linjassa edellisen kohtaamisen kanssa. Kiilat hallitsi peliä alusta loppuun ja otti lopulta selkeän 5-0 voiton.
Toisessa ottelussa vastassa oli FC Ylivieskan 12 syntyneiden nuorten junioreiden joukkue. Kiilat voitti ottelun 11-0. Vastustajan nuoret pelaajat ansaitsevat täyden tunnustuksen rohkeudesta, hyvästä asenteesta ja yritteliäästä pelistä, vaikka tällä kertaa vastustaja oli liian vahva. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö nämä hienot juniorit tulisi pärjäämään ensi kesän mittelöissä hienosti oman ikäluokkansa otteluissa. Positiivisinta Kiilojen pelissä oli onnistumisten jakautuminen leveällä rintamalla koko rosterille.
Talviliigan loppuratkaisut lähestyvät ja pojat ovat edelleen vain kahden tasapelin rasittamana tiukasti mukana kamppailemassa koko sarjan mitalisijoista kevään ratkaisuotteluiden kynnyksellä. Pelit jatkuvat taas parin viikon päästä futsalissa Haapajärven kotiturnauksella monarilla. Toivottavasti katsojat silloin pääsevät paikalle kannustamaan poikia kotisaliin!
Sarjataulukko:
https://tulospalvelu.palloliitto.fi/category/P11!%C2%A72999_0001/group/1/
Taltiot matseista katseltavissa:
HK/Sininen -TU
FC Ylivieska 2012 - HK/Sininen
27.03.2022 18.42 | Kiilat sininen on futsalin PIIRINMESTARI vuosimallia 2022 |
20.02.2022 16.56 | Haapajärven Kiilat kotisalin kunkkuna |
17.02.2022 16.45 | Taistelu mestaruudesta jatkuu monarilla - yleisö on tervetullut paikalle SU 20.2 |
05.02.2022 23.32 | Kaksi selvää voittoa Kalajoelta |
29.01.2022 21.06 | Talviliigasta tuliaisina tasapeli ja voitto |
29.01.2022 20.33 | Sininen myrsky raivosi futsalin piiriturnauksessa |